Peltomiehen rukous

#skorpeltomiehenrukous

Elävä legenda, maestro Jorma Panula johtaa oman teoksensa Peltomiehen rukous Lakeuden Ristissä maaliskuun viimeisenä päivänä. Koskettavan tarinan tulkitsevat säveltäjän johdolla peltomiehen roolin laulava baritoni Elja Puukko ja Tuulivoima-kuoro.

Käsiohjelma:

Kapellimestari Jorma Panulan (s. 1930) säveltämää Peltomiehen rukousta on luonnehdittu suvivesperiksi, jossa yksi mies, maanviljelijä, päätyy raskaan työpäivän jälkeen kirkkoon pohtimaan elämäänsä ja kohtaa taakseen jääneitä asioita.  Idea teoksesta syntyi Helena Haavisto-Panulan mielessä hänen käyskennellessään Ilmajoen vanhalla hautausmaalla, jossa rautaristit kertoivat karua kieltään edellisen vuosisadan nälkävuosien tuhoista. ”Jäin ajattelemaan ihmisten taivalta maan päällä, mitä meistä jää jäljelle”, hän muisteli myöhemmin. Junassa matkalla Helsinkiin Haavisto-Panula keskusteli mahdollisen oratorion synnyttämisestä miehensä Jorma Panulan sekä ohjaaja Tapio Parkkisen kanssa. Helsinkiin saavuttaessa libreton runko oli valmis ja lopullinen kirjoitustehtävä annettiin Pekka Santalan tehtäväksi.
Peltomiehen rukous kantaesitettiin Kurikan kirkossa 12.6.1984 osana Ilmajoen musiikkijuhlien ohjelmistoa. Valtavan yleisöryntäyksen vuoksi jo samana iltana järjestettiin toinenkin esitys. Teos nousi välittömästi ilmiöksi ja siitä tehtiin vielä samana vuonna radio- ja televisionauhoitus sekä julkaistiin LP vuonna 1985. Peltomiehen rukousta esitettiin 1980-luvulla ja aina vuoteen -93 asti vuosittain ympäri Suomen yli 70 kertaa ja teos saavutti arvioiden mukaan jopa 70000 kuulijaa. Teos arvosteltiin sanomalehdissä lukemattomia kertoja monesta eri näkökulmasta ja sen valtaisaa suosiota pohdittiin paljon. Mitä ilmeisimmin laulaja Eero Piirron vakuuttavuus tehtävässään oli yksi asia, joka teki kerta toisensa jälkeen suuren vaikutuksen yleisöön. Laulaja itse myönsi aikoinaan, että ”kantaesitys vaikutti pikkuisen elämään: seuraavana aamuna en herännyt navettaan.” Peltomiehen tarina voi yhä tänäkin päivänä nostaa mieleen suuria kysymyksiä ja panee pohtimaan mm. pahuuden ongelmaa. Lohdulliseksi lopuksi teos päättyy kauniisti yksilön oman paikan selkiytymiseen ja sen arvon hahmottumiseen.

SYNOPSIS

Suvivesper Peltomiehen rukous on yhden miehen, maanviljelijän, mietteitä kevätkesän iltana toukotöiden ollessa kiivaimmillaan. Peltomies saapuu tyhjään kirkkoon hengähtämään raskaan työpäivän jälkeen tuntien tarvetta hiljentyä ja miettiä elämäänsä, toisten elämää, maailman menoa.

Kirkossa peltomies kohtaa menneisyytensä ja lapsuuden toverinsa; pojat jokivarresta. Samalla hän kohtaa myös mieltään painaneen muiston, esi-isiään koskeneen tiedon. Peltomies joutuu miettimään, kenen syytä on pahuus. Perimmäiset kysymykset ovat ”missä, kenen syy, miksi?”.

Kirkon hiljaisuudessa peltomiehelle selviää hänen tarpeellisuutensa leivän kasvattajana. On tarpeellista olla peltomies, kylvää ja kyntää, niittää ja korjata. Tarpeellista on olla isä ja isoisä. Hänen mielensä puhdistuu, voimat palaavat, raskas muisto häipyy.

Peltomies puhkeaa ylistysvirteen, johon kansa yhtyy.

Kapellimestari-säveltäjä Robert Kajanus totesi kerran eräässä juhlapuheessaan, että ”On suurta olla suuri taiteilija, vaan vielä suurempaa on olla, kuten Oskar Merikanto, ilon lähde kansalleen.” Kajanus tiivisti lauseessa olennaisen asian Oskar Merikannosta (1868–1924), joka oli kiistatta yksi aikansa tärkeimmistä musiikkielämän vaikuttajista Suomessa ja sanalla sanoen varsinainen monitoimimies. Hän sai aloittaa urkujensoiton opiskelun jo alle 10-vuotiaana poikana ja päätyi lopulta opinnoissaan ulkomaillekin, Leipzigiin ja Berliiniin vuosiksi 1887–91. Vuonna 1892 Merikanto valittiin Helsingin Johanneksenkirkon urkurin virkaan, missä työssä hän toimi elämänsä loppuun asti. Siinä sivussa hän ehti opettaa Helsingin lukkariurkukoulussa, konsertoida ja esiintyä säestäjänä, kiertää seurakunnissa urkujen tarkastajana sekä kapellimestaroida Kotimaisessa oopperassa (nyk. Kansallisooppera). Mainittava on myös musiikkikirjoittajana ja -kriitikkona toimiminen ja tietysti säveltäminen, jonka ansiosta hän erityisesti on jäänyt elämään suuren kansan tietoisuuteen.

Urkupassacaglia fis-molli op.80 on oletettavasti noin vuodelta 1913, jolloin Merikanto esitti sitä konserteissaan. Kappale edustaa Merikannon tuotannossa jopa poikkeuksellisen vakavamielistä tunnelmaa. Se on omistettu italialaiselle urkuvirtuoosi Enrico Bossille, joka kävi Helsingissä konsertoimassa ainakin vuonna 1907 ja jonka soittoa Merikanto kävi kuuntelemassa myös ollessaan Italiassa. Merikannon arkistoista löytyy myös teoksesta laadittu pianosovitus vuodelta 1916. Musiikki on rakenteeltaan teema ja 18 muunnelmaa – siis tyypillinen passacaglia, joka on sävellystyyppi perustuen (yleensä) 8 tahdin mittaiselle toistuvalle bassokululle eli ostinatolle. Teoksen alussa esiteltävä teema kuuluu aluksi hyvin hennosti ja pienenä, mutta materiaali kasvaa kappaleen edetessä hyvinkin uljaisiin mittoihin. Merikannolla basso-ostinaton teema karkaa aina välillä satsin ylempiin kerroksiin, sopraanoon tai johonkin väliääneen, mutta yhtä kaikki se on uskollisesti läsnä läpi koko teoksen.

Teksti: Mari Taivalmaa

Elja Puukko (1966), aloitti kirkkomusiikinmusiikin opinnot Sibelius-Akatemiassa 1985. Hän on opiskellut laulua Esa Ruuttusen, Matti Lehtisen ja Jaakko Ryhäsen johdolla, sekä osallistunut lukuisille mestariluokille. Lisäksi hän on täydentänyt opintojaan Berliinissä vuosina 1995–96. Hän on esiintynyt lied-laulajana sekä orkesterisolistina kotimaassa sekä ulkomailla. Elja Puukko on tehnyt useita radio- sekä tv-nauhoituksia sekä levytyksiä. Hänen ohjelmistonsa ulottuu vanhan musiikin yhtyelaulusta suurten romanttisten kirkkomusiikkiteosten, kuten Verdin Requiem ja Mendelssohnin Eliaksen bassosooloihin. Hän on toiminut Espoonlahden seurakunnan vastaavana kanttorina vuodesta 2001 alkaen. Vuonna 2017 hän teki oopperadebyyttinsä laulamalla Kari Tikan Luther-oopperan nimiosan Urkuyö ja Aaria -festivaalilla.