Kevätsinfonia

#skorkevätsinfonia

Huhtikuun lopussa saamme olla osa sinfonista matkaa. Ohjelma on sekoitus keväistä sointia ja kepeitä melodioita, toisaalta vastapainona kuullaan vahvaa tulkintaa ja painia tunteiden kanssa. Kapellimestari Henri Sigfridsson ja sellisti Jan-Erik Gustafsson ovat tuttuja ja odotettuja vieraita. Konsertti johdattaa kuulijan läpi kevään kohti kesää.

Käsiohjelmasta:

Marie-Juliette Olga Lili Boulangerin (1893–1918) poikkeuksellinen musiikillinen lahjakkuus huomattiin jo varhain. Tarinan mukaan perheen ystävä Gabriel Faure huomasi ensimmäisenä tytön absoluuttisen sävelkorvan Lilin ollessa noin kaksivuotias. Valitettavasti pikkulapsena sairastettu keuhkokuume jätti pysyviä terveysongelmia ja Lili kärsi koko elämänsä ajan hauraasta terveydentilasta. Lapsena hän kulki mukana kymmenen vuotta vanhemman sisarensa Nadian mukana tämän musiikkiopinnoissa. Omana opiskeluaikanaan hän ei terveyssyistä kuitenkaan enää pystynyt osallistumaan normaaliin musiikkikoulutukseen kotikaupunkinsa Pariisin konservatoriossa, mutta sai sen sijaan opetusta kotonaan. Sävellyksiä valmistui ja lahjakkuus tunnustettiin: Boulanger sai kantaatistaan Faust et Hélène vuonna 1913 Ranskan arvostetuimman Prix de Rome -taidepalkinnon, kautta aikain ensimmäisenä naissäveltäjänä. 24-vuotiaana jo vakavasti sairas Boulanger sävelsi teosparin D’un soir triste (Surullisesta illasta) ja D’un matin de printemps (Kevätaamusta). Näistä jälkimmäisen syntytarina on monipolvinen: se valmistui keväällä 1917 viulu-piano -kappaleeksi, jonka jälkeen Boulanger teki siitä version pianotriolle. Kolmannen kerran hän tarttui samaan materiaaliin kirjoittaakseen orkesteriteoksen, joka valmistui tammikuussa 1918. Vaikka teos on viimeinen, jonka säveltäjä itse jaksoi kirjoittaa muistiin, se ei kuulosta lainkaan sairasvuoteella kirjoitetulta. Vaikka tässä Kevätaamussa on toki varjonsa, päällimmäisenä on kuitenkin ilo ja toivorikas uuden päivän avautuminen. Teos on hyvin eläväisellä energialla ladattu ja erittäin taidokkaasti orkestroitu sävelruno, jossa säveltäjä käyttää paljon tuon ajan impressionistisen ilmaisun keinoja.

Säveltäjä Cecilia Damström (s.1988) on omistanut jousiorkesteriteoksensa Infirmus (2015) kaikille niille, jotka kärsivät jostakin (erityisesti harvinaisesta) parantumattomasta sairaudesta ja siitä aiheutuvasta kivusta. Infirmus on latinaa ja tarkoittaa sairautta tai heikkoutta. Damströmin teoksessa musiikki kuvaa kipua kirkuen, vinkuen, hermoja raastaen, erilaisten sointikenttien avulla, jyskyttävän rytmin avulla tai yksittäisen tinnittävän äänen avulla. Teoksen taustalla on säveltäjän mukaan myös Psalmin 22 epätoivo (”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?”) ja sillä on temaattinen yhteys palkittuun kuoroteokseen Angor (2015). Damströmin kantava ajatus säveltäjänä olemisessa on herättää ihmisissä ajatuksia ja tunteita ja musiikin tärkein ominaisuus on hänen mielestään kyky ilmaista erilaisia energiavirtoja sekä niiden kautta ilmeneviä asioita. Ehkäpä juuri näiden periaatteiden vuoksi hänen musiikistaan syntyy usein helposti tunne rajuudesta tai voimakkuudesta, jopa aggressiivisuudesta. Lisäksi Damström on kertonut kokevansa musiikin usein kuvina. Tästä syystä partituurit saattavat syntyä ensin graafisina ja hän kirjoittaa ne vasta myöhemmin nuottikirjoitukseksi.  Hänen teoksissaan on myös tyypillisesti jokin hyvin konkreettinen lähtökohta, kuten vaatteisiin käytettävän materiaalin ylikulutusongelma teoksessa Wasteland (2022) tai jäätiköiden sulaminen vuonna 2022 Teosto-palkinnon saaneessa ICE-teoksessa.

Camille Saint-Saëns (1835–1921) oli ihmelapsi, jonka absoluuttinen sävelkorva huomattiin kun hän oli kaksivuotias. Viisivuotiaana hän esiintyi säestäjänä Beethovenin viulusonaatin esityksessä. Kymmenvuotiaana hän oman pianokonserttinsa päätteeksi ilmoitti yleisölle soittavansa ylimääräisenä numerona mielellään minkä tahansa Beethovenin 32 pianosonaatista. Ei ihme, että Saint-Saënsia tituleerattiin joskus uudeksi Mozartiksi. Pianonsoiton lisäksi hän opiskeli urkujensoittoa ja sävellystä Pariisin konservatoriossa erinomaisen menestyksekkäästi – itse Franz Liszt kehui hänet maailman parhaaksi urkujensoittajaksi. Musiikillisen menestyksen lisäksi Saint-Saëns oli muutenkin yleisnero: hän oli kiinnostunut esimerkiksi maantieteestä, fysiikasta, arkeologiasta, kirjallisuudesta, astronomiasta ja matematiikasta ja kirjoitti lukuisista aiheista esseitä ja artikkeleita. Nuorena säveltäjänä Saint-Saëns oli innostunut aikansa modernista musiikista, mm. Wagnerista ja Lisztistä. Mutta kun impressionismi alkoi tehdä tuloaan ranskalaiseen musiikkielämään, Saint-Saëns asettui jyrkästi vastustamaan sen ajatusmaailmaa sanoen, että ”soinnuilla, rytmillä ja melodisilla muodoilla on merkityksensä, ja ellei niitä noudateta, syntyy vain alinomaisia järjettömyyksiä.” Omassa sävellystuotannossaan hän pitäytyi konservatiivisessa ranskalaisessa tyylissä. Sille on ominaista tietty valoisa tunnelma, viimeistelty muodon taju ja sensuellit orkesterivärit, jotka syntyivät taidokkaan orkestraation seurauksena. Sellokonsertto nro 1 a-molli op.33 vuodelta 1872 saavutti yleisön suosion heti kantaesityksensä jälkeen vuonna 1873. Oikeastaan voisi sanoa, että aina siihen asti Saint-Saëns olikin laajasta tuotannostaan huolimatta joutunut varsinaista läpimurtoa säveltäjänä odottamaan. Konserton omaperäinen aloitus, jossa sellosolisti astuu virtuoosin elkein sisään heti ensimmäisessä tahdissa, antaa teokselle aivan oman karaktäärinsä. Myös rakenne, jossa perinteinen kolmiosainen nopea-hidas-nopea jako on toteutettu tällä kertaa yksiosaisena kokonaisuutena, oli pieni irtiotto perinteestä. Teos voidaan tänä päivänä luokitella yhdeksi romantiikan ajan suurista sellokonsertoista Schumannin, Dvorakin ja Elgarin konserttojen rinnalle.

Robert Schumann (1810–56) sävelsi Sinfonian nro 1 B-duuri op.38 suorastaan hurmion vallassa vuoden 1841 alussa ja antoi sille lisänimeksi ”Frühlings Symphonie”. Pianoluonnos valmistui neljässä päivässä ja koko orkestraatiotyö oli valmis noin kuukauden kuluttua. Päiväkirjassaan Schumann kiitti suojelusenkeliään, ”joka antoi minun saattaa tämä työ loppuun niin helposti”.  Hänellä oli jo pitkään ollut aikeena vihdoin tarttua sinfonian säveltämiseen, mutta työhön ryhtyminen ei ollut kuitenkaan onnistunut. Lopullisen sykäyksen antoi Adolf Böttgerin runo Frühlingsgedicht ja erityisesti runon viimeinen säe: ”O wende, wende deinen Lauf, /Im Tale blüht der Frühling auf”. Voi olla, että sinfonian ensimmäiset fanfaaritahdit saivatkin rytmisen muotonsa juuri näistä lauseista. Säveltäjän omien sanojen mukaan alun trumpetin ja käyrätorven esittämät teemat ovat ”kuin kutsu elämään”. Sävellysvaiheessa Schumann antoi kaikille osille alaotsikot (”Kevään alkaminen”, ”Ilta”, Iloiset leikkitoverit” ja ”Kevät täytenä”), jotka kuitenkin myöhemmin halusi poistaa, koska hän ei kertomansa mukaan halunnut säveltää ohjelmamusiikkia. Sinfonian kantaesitys oli mitä onnistunein, sillä säveltäjä kirjoitti päiväkirjaansa, ettei uskonut minkään muun sinfonian Beethovenin jälkeen saaneen niin innostuneita suosionosoituksia. Vuonna 1843 erään Berliinissä tulossa olevan esityksen alla kapellimestari ja Schumannin ystävä Wilhelm Taubert sai säveltäjältä kirjeessä esitysohjeita: ”Voisitko puhaltaa hieman kevään kaipausta orkesteriisi, kun he soittavat? Se oli minulla eniten mielessäni, kun kirjoitin sinfoniaa tammikuussa 1841. Haluaisin aivan ensimmäisen trumpetin sisääntulon soivan korkeuksista kuin kaukaisena kutsuna heräämiseen. – Myöhemmin johdannossa haluaisin musiikin vihjaavan maailman muuttumisesta vihreäksi, ehkäpä perhosen leijailevan ilmassa, ja sitten Allegrossa lopulta haluaisin näyttää kaiken kevääseen liittyvän tulevan eläväksi… Viimeisestä osasta haluaisin sanoa, että siinä ajattelin jäähyväisiä keväälle, enkä siksi haluaisi sitä otettavan turhan kevytmielisesti.”

Teksti: Mari Taivalmaa