Bussikyyti Seinäjoelta Ylistaron kirkkoon 10.4. konserttiin

Orkesteri järjestää bussikuljetuksen Ylistaron kirkkoon torstaina 10.4. Jeesuksen seitsemän sanaa ristillä -konserttiin.

Bussi lähtee klo 17.15 musiikkiopiston pihasta ja on ilmainen kausikorttilaisille.
Mukaan mahtuu myös muita ja heille edestakaisen matkan hinta on 10 €/hlö.

Ilmoittaudu mukaan bussikyytiin keskiviikkoon 9.4. mennessä osoitteeseen paula.loukola@skor.fi tai 0447679071.

Tervetuloa virittäytymään kanssamme pääsiäisen tunnelmaan.

Hei sinä 15-17-vuotias! Oletko sinä orkesterin Kesäheppu?

Seinäjoen kaupunginorkesteri tarjoaa tulevana kesänä kesätyöpaikan yhdelle 15-17-vuotiaalle, innokkaalle kesähepulle.
Kesätyöpaikka toteutetaan OP Etelä-Pohjanmaalta saadulla kesätyöpaikkatuella.

Kesäheppu pääsee tutustumaan orkesterin toimintaan aitiopaikalta. Hän pääsee mukaan muusikoiden kesäkiertueelle ja sen järjestelyihin. Hän saa halutessaan käyttöönsä orkesterin somekanavat ja saa kehittää niihin sisältöjä. Kesäheppu pääsee myös kurkkaamaan Ilmajoen musiikkijuhlien kulisseihin orkesterin mukana.

Työssä pärjää varmasti kuka tahansa. Eduksi katsotaan Sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut luonne, kiinnostus orkesteria ja tuottamista kohtaan, somen päivittämisen hallitseminen sekä oma-aloitteisuus.

Työaika on heti koulujen päätyttyä ja kestää kaksi viikkoa 2.-13.6.2025
Työaika on 30h/viikko erikseen sovittuihin kellonaikoihin (pääosin 9-17 välillä)
Palkka: 500€

Lisätietoja työpaikasta: Heli Lahti, intendentti, heli.lahti@skor.fi, 044 550 2970

Kiinnostuitko?
Toimi näin:

Hae kesätöitä viimeistä perjantaina 28.3.

Tee vapaamuotoinen hakemus intendentille osoitteeseen heli.lahti@skor.fi. Hakemusten tulee olla perillä viimeistään pe 28.3. klo 23:59.

Työhakemuksessa kannattaa kertoa mm. seuraavat tiedot:  

  • henkilötiedot ja yhteystiedot; nimi, syntymäaika, osoite, puhelin, sähköposti 
  • mitä paikkaa haet ja miksi juuri sinut tulisi valita 
  • koulu tai opiskelupaikka 
  • kielitaito 
  • aiempi työkokemus ja työnantajat 
  • voit myös kertoa harrastuksistasi lyhyesti 

Hakemuksessa on lisäksi hyvä kuvailla sitä, millaisen työntekijän yhdistys sinusta saisi sekä kertoa lyhyesti itsestäsi. 

Kutsumme sopivimmat hakijat työhaastatteluun viikolla 14, joten seuraa silloin sähköpostiasi.

Paljon onnea työn hakuun! Toivottavasti juuri sinä olisit meille arvokas kesäheppu.

#seinäjoenkaupunginorkesteri
#skor
#orkesterillekesäduuniin
#KesäduuniOPnpiikkiin

Kevät 2025 tarjoaa konsertteja matalalla kynnyksellä ja jopa maksutta!

Kevät tarjoaa konsertteja matalalla kynnyksellä ja jopa maksutta!

Kamarimusiikkia, klassisen musiikin klassikoita, rentoutumista, musikaalinumeroita, parit festarit ja mukaansa tempaavaa lastenmusiikkia saman auringon alla. Siitä on SKORin kevät 2025 tehty.

Keväällä orkesterin partituurissa näkyy uusia säveliä. Orkesteri tuo esiin omia vahvuuksiaan alueen ainoana klassisen musiikin ammattiorkesterina. Orkesteri jalkautuu myös yleisön sekaan lisäämään tunnettuutta sellaisten kuulijoiden keskuudessa, jotka loistavat konserttikatsomoissa poissaolollaan. Keväällä orkesterin musiikista on siis mahdollista päästä nauttimaan myös täysin maksutta useampaan otteeseen.

Konserttikausi alkaa heti tammikuun puolivälissä yleisön toivomalla konserttiuusinnalla. Ennio Morriconen elokuvamusiikkia sisältävä kokonaisuus Hyvät, pahat ja rumat vie kuulijan länkkäritunnelmiin. Solistina kuullaan trumpettitaituri Jouko Harjanne. Konsertti kuultiin edellisen kerran viisi vuotta sitten ja silloin Seinäjoki-Sali oli loppuunmyyty.

SKORin omat vahvuudet nousevat kevät kaudella esiin moneen otteeseen. Helmikuussa kuultava Yllätyksiä -konsertti on nimensä mukaan yllätyksellinen kokonaisuus kamarimusiikkia. Puhaltajien omassa konsertissa Viisikko lähtee merelle keinutaan merellisissä tunnelmissa ja kuullaan myös kantaesitys! Jouset puolestaan johtavat kuulijat pääsiäisen äärelle huhtikuussa, kun Jeesuksen seitsemän sanaa ristillä -teos esitetään Peräseinäjoen ja Ylistaron kirkoissa.

Yhteiskonsertti Vaasan kanssa vie musiikillisesti lumottuun metsään. Metsän lumoissa -konsertin johtaa Anna-Maria Helsing ja huilusolistina kuullaan Erica Nygård. Vappuna ilotellaan musikaalitunnelmissa, kun lavan valtaavat Suomen kuumimmat musikaalitähdet Reeta Vestman ja Mikael Saari. Vapun musikaalikonsertin: So Much Better! johtaa Marko Hilpo, joka on myös sovittanut konsertin ohjelmiston.

Kaikkia lapsia hemmotellaan kevätkaudella ilmaiskonsertilla PikkuProvinssi-tapahtumassa toukokuussa, jossa SKOR konsertoi yhdessä lastenmusiikkiorkesteri Orffien kanssa Saman auringon alla -konsertissa. Ihastuttava Peltomiehen rukous kuullaan myös toukokuussa osana valtakunnallisten kirkkopäivien maksutonta ohjelmaa.

SKORin taiteellisena partnerina aloittaa Jukka Iisakkila

Seinäjoen kaupunginorkesterin taiteellisena partnerina aloittaa kapellimestari ja muusikko Jukka Iisakkila. Yhteistyö aloitettaan kevään 2025 aikana ja toden teolla yhteistyön tulokset ovat kuultavissa syksyn 2025 ohjelmistosta alkaen. Iisakkila toimii keväällä 2025 orkesterin taiteilijavieraana heti tammikuussa, jolloin on tarjolla jo hieman esimakua tulevasta.

Kapellimestari Jukka Iisakkila vierailee säännöllisesti Euroopan merkittävien uuden musiikin yhtyeiden ja sinfoniaorkesterien edessä. Hän toimi Pori Sinfoniettan kapellimestarina ja taiteellisena johtajana vuoteen 2012 ja Sääksmäki Soi! Festivaalin johtajana 2004–2019. Jukka Iisakkila tekee säännöllisesti yhteistyötä kotimaassa Tapiola Sinfoniettan ja Tanskassa Tanskan Radion Sinfoniaorkesterin sekä Norjassa Stavangerin Sinfoniaorkesterin kanssa.

Jukka Iisakkila on työskennellyt useiden koti –ja ulkomaisten artistien kanssa sekä instrumentalistina että säveltäen ja sovittaen niin populaarimusiikkia, viihdemusiikkia, klassista ja jazz musiikkia. Iisakkila toimii The Metropole Orchestran vierailijana Hollannissa, Stavangerin sinfoniaorkesterin vierailijana ja on opettanut orkesterinjohtoa Sibelius-Akatemiassa, Leuvenin musiikkikorkeakoulussa ja on toiminut Norjassa Stavangerin yliopiston orkesterinjohdon apulaisprofessorina sekä orkesterinjohdon ja orkesterimusiikin lehtorina TAMK Tampereen ammattikorkeakoulussa.

Jukka Iisakkila tuo SKORin ohjelmistosuunnitteluun virtaa ja uusia ideoita. Valtavan verkostonsa avulla Iisakkila saa varmasti Seinäjoella sellaisia vieraita ja ohjelmaa, jota ei ole aiemmin nähty eikä kuultu. Orkesteri on yhteistyöstä erittäin innoissaan!

Festarit 2. asteen opiskelijoille ja kolme mielenkiintoista klubi-iltaa

Toisen asteen opiskelijat pääsevät alkuvuodesta nauttimaan täysin uudenlaisesta konseptista, kun SeAMKin 1. vuoden kulttuurituottajaopiskelijaryhmä suunnittelee heille SKOR fest -nimistä tapahtumaa rytmikorjaamolle. Yhden päivän festivaaleilla ei aika tule pitkäksi ja pääesiintyjän on tietysti SKOR, joka soittaa oppilaiden toivomia kappaleita muina rokkistaroina.

Klubi-illat jatkuvat helmikuussa. Äänen virta -rentoutumiskonsertti on jatkoa syyskaudella huikean suosion saavuttaneelle meditaatiokonsertille. Kitaraa ja runoja yhdistelevä ilta on kitaristi Antti Honkasen ja muusikko Heli Lahden suunnittelema kokonaisuus. Maaliskuun klubi Stories on huikea matka nykypianomusiikkiin. Reetamaria Rajala tulkitsee nuoren säveltäjälahjakkuuden, Cecilia Damströmin koko julkaistun pianotuotannon yhdessä konsertissa. Kevään kolmannella klubilla huhtikuussa kuullaan jazzia kahdelta 20-luvulta. Atmos Duo tulkitsee 1920- ja 2020-lukujen musikaali- ja jazzmaailmassa marinoituneet kappaleet svengillä, omalla soundillaan ja duokokoonpanon suomalla herkkyydellä SKOR-klubien ystäville.

Lisätietoja:

Heli Lahti

Intendentti
heli.lahti@skor.fi

044-550 2970

Jukka Iisakkila SKORin taiteelliseksi partneriksi!

Seinäjoen kaupunginorkesterin taiteellisena partnerina aloittaa kapellimestari ja muusikko Jukka Iisakkila. Yhteistyö aloitettaan kevään 2025 aikana ja toden teolla yhteistyön tulokset ovat kuultavissa syksyn 2025 ohjelmistosta alkaen. Iisakkila toimii keväällä 2025 orkesterin taiteilijavieraana heti tammikuussa, jolloin on tarjolla jo hieman esimakua tulevasta.

Kapellimestari Jukka Iisakkila vierailee säännöllisesti Euroopan merkittävien uuden musiikin yhtyeiden ja sinfoniaorkesterien edessä. Hän toimi Pori Sinfoniettan kapellimestarina ja taiteellisena johtajana vuoteen 2012 ja Sääksmäki Soi! Festivaalin johtajana 2004–2019. Jukka Iisakkila tekee säännöllisesti yhteistyötä kotimaassa Tapiola Sinfoniettan ja Tanskassa Tanskan Radion Sinfoniaorkesterin sekä Norjassa Stavangerin Sinfoniaorkesterin kanssa.

Jukka Iisakkila on työskennellyt useiden koti –ja ulkomaisten artistien kanssa sekä instrumentalistina että säveltäen ja sovittaen niin populaarimusiikkia, viihdemusiikkia, klassista ja jazz musiikkia. Iisakkila toimii The Metropole Orchestran vierailijana Hollannissa, Stavangerin sinfoniaorkesterin vierailijana ja on opettanut orkesterinjohtoa Sibelius-Akatemiassa, Leuvenin musiikkikorkeakoulussa ja on toiminut Norjassa Stavangerin yliopiston orkesterinjohdon apulaisprofessorina sekä orkesterinjohdon ja orkesterimusiikin lehtorina TAMK Tampereen ammattikorkeakoulussa.

Jukka Iisakkila tuo SKORin ohjelmistosuunnitteluun virtaa ja uusia ideoita. Valtavan verkostonsa avulla Iisakkila saa varmasti Seinäjoella sellaisia vieraita ja ohjelmaa, jota ei ole aiemmin nähty eikä kuultu. Orkesteri on yhteistyöstä erittäin innoissaan!

SKOR 10 -kymppikortilla edullisesti konsertteihin

Keväästä 2025 alkaen SKOR ottaa käyttöön uuden lipputyypin!

Kymppikortti oikeuttaa kymmeneen konserttilippuun kalenterivuoden aikana. Konserttiliput tulee hakea tai varata orkesterin toimistosta ennakkoon. Kymppikortti ei ole henkilökohtainen, vaan sen voi hankkia vaikka pariskunnalle tai kaveriporukalle yhteiseksi tai yritykselle yhteiskäyttöön. Kymppikortti käy kaikissa SKORin omissa konserteissa. Kymppikortti on erinomainen lahjaidea ihan kenelle tahansa!

SKOR 10 -kymppikortin hinnat

170 € aikuinen
130 € eläkeläiset, työttömät
85 € opiskelijat, nuoret alle 20 v