Huomenna 26.9. klo 19 Seinäjoen kaupunginorkesterin Klassikot maustettuna konsertissa kuullaan nimensä mukaisesti klassikoita maustettuna jollain harvinaisella ainesosalla. Konsertin aloittaa Francis Poulencin trio, jota seuraa Robert Schumannin laaja ja intohimoinen pianokvartetto op. 47. Konsertti etenee romantiikan ajan ilmapiirissä Max Bruchin pikkukappaleiden ja Mikhail Glinkan serenadin tahdissa kohti mielenkiintoista, viimeistä ainesosaa.
Konsertin harvinainen huipennus on orkesterissa käyrätorvea soittavan Seppo Istukaissaaren säveltämä, kantaesityksensä saava teos nimeltä HE! Tämä kolmiosainen huilulle, käyrätorvelle, pianolle ja kontrabassolle sävelletty kamarimusiikkiteos on tekijänsä mukaan kuulijalle mielenkiintoinen kokonaisuus yhdistellen perinteistä klassista musiikkia jazzin, viihdemusiikin ja huumorinkin suuntaan. Kaupunginorkesteri esittää oman soittajansa kamarimusiikkiteoksen ensimmäistä kertaa pariinkymmeneen vuoteen.
Konsertissa kuullaan Seinäjoen kaupunginorkesterin muusikoiden ohella kokenutta orkesteripianistia Ville Hautakangasta. Hän on kotoisin Lapualta ja työskentelee nykyään mm. Tampere Filharmonian pianistina.
Aulasoitossa Seinäjoki-salin aulassa klo 18.30 musisoi Etelä-Pohjanmaan musiikkiopiston saksofonikvartetti SaxSet.
https://www.facebook.com/SaxSet.Kvartetti/