Verkkokonsertti: Viimeiset sanat
31.03.2021 19:00 | Tallennettu Törnävän kirkossaRisto-Pekka Alhainen, Tekstinlukija | Antti Laasanen, viulu | Hilkka Rauhala, Viulu | Ilkka Vainio, Alttoviulu | Jussi Peltonen, Sello | Jussi Haavisto, Kontrabasso
Johdanto – Maestoso ed Adagio | Sonaatti I – Largo | Sonaatti II – Grave e cantabile | Sonaatti III – Grave | Sonaatti IV – Largo | Sonaatti V – Adagio | Sonaatti VI – Lento | Sonaatti VII – Largo | Il terremoto (Maanjäristys) – Presto e con tutta la forza
Santa Cueva – kappeli, Cádiz, Espanja, Pitkäperjantai vuonna 1787:
”Seinät, ikkunat ja kirkon pylväät on verhottu mustalla kankaalla ja vain yksi suuri keskellä kattoa roikkuva lamppu valaisee juhlallisen pimeyden. Keskipäivän koittaessa ovet suljetaan ja seremonia alkaa. Lyhyen johdannon jälkeen piispa nousee saarnastuoliin, lausuu ensimmäiset sanat ja saarnaa niistä. Kun tämä on tehty, hän laskeutuu alas saarnastuolista ja polvistuu alttarille. Tämä väliaika täyttyy musiikilla. Musiikin loputtua piispa nousee jälleen saarnastuoliin, lausuu sanat, laskeutuu alas ja polvistuu toisen kerran, ja kolmannen, ja niin edelleen; ja joka kerta orkesteri täyttää musiikilla saarnan jälkeisen ajan.”
Lainaus on Joseph Haydnin (1832 – 1809) esipuheesta teoksen Vapahtajan seitsemän viimeistä sanaa ristillä oratorioversion ensipainokseen vuonna 1801. Tekstissä säveltäjä muistelee, kuinka sävellyksen tilaaja aikoinaan kertoi tilanteesta, johon musiikkia tarvittiin.
Vuonna 1785 Haydn vastaanotti yllättävän työtilauksen Cádiz’sta, rikkaasta andalusialaisesta kaupungista, jonka seurakunnan piispa halusi monin tavoin kohentaa kirkon ilmettä ja toiminnan tasoa. Niinpä hän lähestyi aikansa ehkä kuuluisinta ja tuotteliaaksi tiedettyä soitinmusiikin säveltäjää Joseph Haydnia pyytäen tätä laatimaan musiikin jo perinteisesti vietettyyn pääsiäisajan seremoniaan Santa Cuevan luolamaisessa kappelissa. Tilauksessa toivottiin säveltäjältä orkesterimusiikkia, joka ilmentäisi määriteltyjä tekstejä, ja jonka rakenne ja kesto oli tarkoin rajattu.
”Minun sävellykseni täytyi sopia näihin olosuhteisiin. Tehtävä kirjoittaa seitsemän Adagio-osaa, jokainen kestoltaan kymmenen minuuttia, ilman että kuulija tylsistyy, ei ollut kaikkein helpoin. Ja pian huomasin senkin, että oli myös vaikeuksia pitäytyä osille annetussa kestossa.”
Ponnistelujen tuloksena syntyi lopulta orkesterisävellys, jonka alkuperäinen nimi kuuluu: Musica instrumentale sopra le 7 ultime parole del nostro Redentore in croce, ossiano 7 sonate con un’introduzione ed al fine un terremoto (Instrumentaalimusiikkia Lunastajamme seitsemään viimeiseen sanaan ristillä, seitsemän sonaattia, johdanto ja lopussa maanjäristys). Haydn oli kovin tyytyväinen lopputulokseen ja toivoi teoksen leviävän laajempaan käyttöön. Kokonaisuudesta julkaistiinkin melko pian versiot jousikvartetille sekä pianolle. Myöhemmin Haydn laajensi teoksen vielä oratorioversioksi. Kuulijan päätettäväksi jää, kuinka säveltäjä lopulta onnistui musiikissaan kuvaamaan nimenomaisia, tarkoin rajattuja lauseita. Oli niin tai näin, nämä seitsemän musiikillista ”meditatiivia”, johdanto ja lopun maanjäristys ovat jokainen itsessään huolellisesti sommiteltuja kappaleita. Aikaakin teos on kestänyt varsin hyvin ja mm. Cadiz’n kappelissa perinne esittää teos joka Pitkäperjantai jatkuu yhä.
Erään tarinan mukaan säveltäjä palkittiin epätavallisesta tilaustyöstä epätavallisella tavalla: tiettävästi eräänä päivänä Haydnille toimitettiin Cadiz’sta laatikko, jossa oli suklaakakku. Leikatessaan kakusta palaa säveltäjä hämmästyksekseen huomasi, että kakku olikin täytetty kultakolikoilla. Oikea pääsiäisyllätys!
Teksti: Mari Taivalmaa
